KRK:n ja Sätkyn Überrankan muisteloita
Koneenrakennuskilta ja
Sähköteekkareiden yhdistys järjestivät marraskuussa
2007 viikon mittaisen matkan Saksaan. Reissua suomalaisen
teekkarikulttuurin levittämiseksi Hampuriin suunniteltiin
pitkään ja hartaasti, jotta matkasta tulisi ikimuistoinen.
Matkaan pääsi valiojoukko teekkareita, 24 kpl vihreitä
ja 24 kpl oransseja.
Viikon mittaisen visiitin aikana
vierailtiin erilaisissa saksalaisissa yrityksissä ja lisäksi
tutustuttiin myös Hampurin yöelämään sekä
kuuluisaan Reeperbahniin (tuttavallisemmin Repari). Vieraillut
yritykset olivat laivatelakka ThyssenKrupp, Hampurin vesilaitos
HamburgWasser, sähkölaitos Vattenfall, autotehdas
DaimlerChrysler sekä lentokonetehdas Airbus.
Matkat Helsingistä Rostockiin ja
takaisin taittuivat laivalla, muut matkat kuljettiin kursioille tuttuun
tyyliin bussilla. Yöpaikkanamme oli Reeperbahnin
läheisyydessä sijaitseva Hampurin merimieskirkko, joka
nimestään huolimatta oli varsin
teekkariystävällinen yöpymispaikka. Tässä
muutamien eri vuosikurssia olevien koneteekkareiden muistelmia
reissusta, olkaatten hyvät. Matkaajien yksityisyyden suojaamiseksi
kaikki nimet on muutettu.
Taru
KRK:n Überrankkakekkuli
Lauantai 3.11.2007 - sunnuntai 4.11.2007 - Menomatkan huojunnat ja horjunnat, eli sinne ja sekaisin
Reissu alkoi perinteisesti kassien
lastaamisella bussiin lauantaina kello 16. Patjoja ei tarvinnut lastata
kyytiin, mikä herätti toivoa tuliaisten mahtumisen suhteen.
Bussikuski oli vanha konkari ratin pyörittämisessä mutta
vielä niin autuaan tietämätön siitä, mitä
kaikkea tulisi näkemään ja kuulemaan
pyöriessään viikon teekkariseurueemme kanssa.
Monet olivat lääkinneet
matkakuumettaan jo edellisenä iltana, joten alkumatkasta meno oli
vielä hieman hiljaista, mutta matkan edetessä keskustelujen
voimakkuudet kävivät tuttuun tapaan kasvamaan. Telkkari
tarjosi mm. ruotsinkielistä Tohtori Sykeröä ja
kursiokakkaratkin oli valmistettu matkakohde huomioon ottaen.
Matkaajien keskuudessa kiersi jatkuvasti myös villi huhu että
Heimis (eräs sähköteekkari) olisi tulossa
Helsingistä…
Bussimatka sujui joutuisasti ja pian
olimmekin satamassa ja nousseet onnistuneesti laivaan. Laiva lähti
satamasta kello 22 suuntana Rostock, ja meidän suuntana oli laivan
saunaosasto. Uimahousut olivat unohtuneet matkasta, mutta
tämä puute korvattiin pitämällä teekkarilakkia
päässä. Saunan allasosasto oli mitä mainioin
sisältäen mm. porealtaan johon mahtui yli kymmenen teekkaria.
Siitä huolimatta osa sankareista kävi polskimassa laivan
kannella olevissa lätäköissä lempeän
merimyrskyn hivellessä ihoa.
Illan ohjelmassa oli myös
polskintaa ja pallojen syöntiä pallomeressä,
ravintelissa pilkintää, saksalaisten rekkamiesten
säikyttelyä ja infotiskiepisodeja.
Sunnuntaiaamu alkoi edellisen illan muistelemisella ja vierailulla
tax-freessä. Saimme seuraamme hienoja saksalaisia
herrasmiehiä, jotka tienaavat elantonsa ajamalla rekkaa.
Valtasimme itsellemme tunnelmallisen kabinetin tax-freetä
vastapäätä ja niissä merkeissä loput
merimatkasta menikin iloisesti. Rostockiin saavuimme 21.30 ja
jätimme hyvästit rekkamiehille, jotka olisivat
mielellään tulleet bussiimme kyytiin.
Seuraavaksi olikin taas tuttua ja
turvallista bussimatkailua Hampuriin, missä majoittauduimme
Suomalaiseen Merimieskirkkoon. Henkilökunta otti meidät
iloisina vastaan ja majoitustilat olivat parempia kuin olin
uskonutkaan. Majoitustiloista ei malttanut kuitenkaan
jäädä nauttimaan vaan päätimme suorittaa heti
tiedusteluretken Hampurin yöelämään.
Voimakolmikkomme sisälsi Warman ja nuoremman Mela-asiamiehen.
Tutuiksi tulivat lähikuppila, thai-karaokebaari,
länkkäribaari ja moni muu epämääräinen
loukko. Tissejä ei Reeperbahnilta löydetty, mutta matka
kulttuurien tuntemiseen oli vasta alkamassa…
- Mela
Maanantai 5.11.2007 - Laivoja ja punaisia lyhtyjä, eli ensimmäinen päivä Hampurissa
Maanantai-aamuna teekkarijoukkio
heräsi jännittyneenä, olihan nyt sentään
ensimmäinen kokonainen päivä Hampurissa ja edessä
oli ihka ensimmäinen yritysvierailu. Koska ilma ei ollut liian
sateinen ja vierailukohde oli lähellä, taitettiin matka
kävellen paikallisten oppaiden kanssa. Oppaina toimivat Hampurin
Suomi-Saksa -seuran puheenjohtaja sekä muutamia
henkilöitä läheisen kaupungin, Buchholzin, Suomi-Saksa
-seurasta. Kävelymatkan aikana päästiin ihastelemaan
vanhaa Elbtunnelia, jota pitkin pääsimme nopeasti Elben
toiselle puolelle teollisuusalueelle joen alla kulkien.
Heti tunnelin toisessa päässä oli vierailukohteemme,
laivatelakka ThyssenKrupp.
Koneteekkarit pääsivät
heti ihastelemaan suuria nostureita, jotka kohosivat jykevinä
horisontissa. Vierailun isäntä oli letkeä (jopa
englantia puhuva) herrasmies, joka videoiden ja kysymysten jälkeen
lähti kierrättämään meitä tehdasalueella.
Suurta hämmästystä matkan aikana herättivät
mm. tehtaan oma ammattikoulu, astetta suuremmat tuotantokoneet
sekä tietysti valtavat laivat, joista osa oli katkaistu
keskeltä kahtia lisäosan liittämiseksi.
Pääsimme myös tutustumaan laivojen historiaan
ThyssenKruppin omassa museossa. Vierailun päätteeksi
isännälle luovutettiin hieno diplomi, jonka hän lupasi
laittaa kunniapaikalle.
Illalla porukka hajaantui ympäri
kaupunkia (Reparia), alkuillasta tosin eräs Jazz-laiva satamassa
oli eräänlaisena kokoontumispaikkana suomalaisteekkareille.
Sieltä matka jatkui eri reittejä kohti Reparia, oman
seurueeni reitti kulki punaisten lyhtyjen kadun lävitse. Punaisten
lyhtyjen katu on periaatteessa kielletty naisilta, mutta 10
miespuolisen teekkarin turvin kadulla uskalsi hyvin kulkea. Kadun
toisessa päässä otettiin luku, jotta tiedettiin kaikkien
selvinneen houkutuksista, ja matka jatkui kohti legendaarista
Reeperbahnia.
-Tarsa
Tiistai 6.11.2007 - Paska päivä, eli vierailu Hampurin vesilaitoksella
Tiistaiaamu valkeni sateisena ja
tuulisena. Tietenkin juuri sinä aamuna, kun olisi saanut nukkua
hieman pidempään, piti majapaikan papukaijan
herättää kaikki maanantain seikkailuista väsyneet
teekkarit ”iloisella”, mutta ei niin hiljaisella,
mekkaloinnillaan. Aamupalan jälkeen bussi starttasi kohti Hampurin
vesilaitosta, HamburgWasseria, jossa päästiin ensin
tutustumaan jätevesipumppaamoon ja sen museoon.
Museossa oli mitä kummallisimpia viemäristä
löytyneitä esineitä aina naisten XXXL-kokoisista
stringeistä erilaisiin pumpattaviin olioihin. Museosta
sujahdettiin pumppaamon puolelle, missä haju oli
järkyttävä. Onneksi edellisen illan riennoista johtuvaa
huonoa oloa ei ollut liikkeellä, tai ainakaan kukaan ei julkisesti
tunnustanut siitä kärsineensä.
Pumppaamolla oppaana toimi
omaperäinen heppu, joka oli täysin omistautunut työlleen
paskalaitoksella eikä puhunut englantia sanaakaan.
Pumppaamolta matka jatkui Elben toiselle rannalle
jätevedenpuhdistamolle. Haju tässäkään
paikassa ei ollut mikään miellyttävin, mutta onneksi
ruokalassa sentään oli ilmastointi. Maittavan ruuan (ja
monimutkaisten tarjottimien) jälkeen pääsimme
kiertelemään puhdistamon alueella. Alue kierrettiin varsin
laajasti ja lähes jokainen puhdistusvaihe päästiin
näkemään omin silmin ja haistamaan omin nenin. Veden eri
puhdistusvaiheiden ymmärtämistä helpotti suuresti
yhtenä oppaanamme ollut suomalaisnainen.
Vierailun kohokohta, sanan
varsinaisessa merkityksessä, oli, kun pääsimme
kiipeämään noin 20 m korkeiden
pääsiäismunia muistuttavien kaasusäiliöiden
päälle. Ylhäältä näki Hampurin ja sen
satama-alueen koko kirjossaan. Vierailun lopuksi isännille
lahjoitettiin KRK:n aikaisemmilta reissuilta tuttu diplomi, joka nyt
tosin oli käännetty saksaksi. Paluumatkalla majapaikalle
kerrottiin, yllätys yllätys, paskoja vitsejä.
Illan vietimme yhdessä Suomi-Saksa -seuran kanssa
eräässä paikallisessa kellaripanimoravintolassa.
Paikalla olivat meidän sähkö- ja koneteekkareiden
lisäksi suomalainen Hampurin Suomi-Saksa -seuran puheenjohtaja
sekä kaksi saksalaista Buchholzin Suomi-Saksa -seuran edustajaa,
jotka allekirjoittaneelle olivat jo entuudestaan tuttuja ja jotka
olivat auttaneet Überrankan valmisteluissa kovasti.
Meno panimossa yltyi, kun kahden
pitkän pöydän päihin tilattiin oluttynnyrit ja
suomalaiset teekkarilaulut raikasivat. Ensimmäisten laulujen
jälkeen vielä riitti aplodeja muilta asiakkailta, mutta
pikkuhiljaa aplodien määrä laski ja viimein loppui
kokonaan, liekö suomalainen teekkarikulttuuri ollut liikaa.
Teekkarikulttuurin edistämiseksi veimme myös Suomi-Saksa
-seuralle kahdet teekkarihaalarit, jotka loistivat KRK:n ja Sätkyn
värien suloisessa sopusoinnussa. Pikkuhiljaa porukka hajaantui
panimoravintolasta, osa nukkumaan, osa Reparille, muut minne lie
valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.
- Tarsa
Keskiviikko 7.11.2007 - Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eli Smart testiradalla
Aamu alkoi, kuten aamut Hampurin
suomalaisessa merimieskirkossa yleensä alkavat. Useimpia matkaajia
vanhempi papukaija alkoi elämöidä normaaliin tapaansa,
eli kovaan ääneen. Onneksi oli sentään kevyt
kohmelo, niin ei mennyt täysin hukkaan. Aamupala sai seurueen jo
huomattavasti paremmalle mielelle, se ei pettänyt tuonakaan
aamuna. Aamurutiineiden jälkeen porukka sullottiin pihalla
odottavaan bussiin, joka suuntasi toiselle puolelle Hampuria
Vattenfallille. Vattenfallin voimala poltti Hampurista
kerättyä kuivajätettä. Tällä kertaa
astuimme kuitenkin paskaan paljon lievemmin kuin edellisenä
päivänä jätevedenpuhdistamolla.
Voimalan toiminta-ajatus oli
mielestämme toimiva. Firmalle maksetaan jätteiden
vastaanottamisesta ja jätteiden polttamisella aikaansaatava
sähkö myydään hyvällä hinnalla
takaisinpäin. Oivallista talousajattelua, ei voi mennä
pahasti pieleen. Laitos sinänsä täytti mielestämme
kaikki kunnollisen voimalavierailun vaatimukset. Sisällä oli
kuuma, portaita sai kävellä kerrostolkulla ja joka puolella
oli mittareita. Osa mittareista oli tuotu eräänkin
kursiovalokuvaajan kesätyöpaikasta Lahdesta. Lisäksi
tarjolla oli varsin maistuvia leipiä ja kahvia.
Koneenrakennuskilta saattoi hyvillä mielin luovuttaa
hyväksymissertifikaatin yritykselle.
Bussi suuntasi kohti Bremeniä
johtotähti mielissämme. Matkalla pysähdyttiin jollain
burgerkingillä, hämmästeltiin kryptisiä saksalaisia
rahapeliautomaatteja ja yritettiin jättää yksi (1)
sähköteekkari sinne. Suunnitelma menikin pitkään
hyvin, kunnes kyseinen herrasmies huomasi reilun vartin (!)
päästä lähdöstämme soittaa
matkanjohtajalle olevansa vielä huoltsikalla, eikä
ketään näy. Onneksi seuraavalle rampille oli alle 5km.
Puolen tunnin autobahn-kruisailun jälkeen keula oli taas oikeaan
suuntaan, vieläpä aikataulussa.
Mercedes-Benzin tehdas itsessään oli kovin suuren
näköinen. Parkkipaikkaakin lähes loputtomiin. Useat
Opelit parkkipaikalla kielivät työntekijöiden
luottamuksesta osaamiseensa.
Esittelijöiden vastaanotto oli sujuva ja lämminhenkinen.
Lievää hämmästystä tosin aiheutti kysymys
”Kuinka monella teistä on jo Mersu?”. Bussikuski oli
ainut, joka viittasi, ja hänelläkin vain parikymmentä
vuotta vanha MB 190. Myöhemmin kierroksella selvisi, että
luulivat meidän olevan Suomen laivastosta valkeiden hattujen
takia. Se selittikin kyselyt edustusautoista. Valaisimme olevamme
opiskelijoita, mikä lopetti kiivaimmat myyntipuheet ainakin
hetkeksi.
Tuotantopuoli oli autonosien ja
automaation näyttely, kuten arvata saattaa. Kovin näkyy
näppärästi C-Mersu valmistuvan siihen nähden, miten
paljon aikaa esimerkiksi virranjakajan kannen irrottaminen vei omasta
pikkuautosta. Lasermittaamalla koordinaatit selville, kattopelti
hollilleen, muutamalla pistehitsillä kiinni ja seuraavaan
vaiheeseen. Linjan päässä kaveri vilkuilemassa, osuiko
kohdalleen. Testiratakin meille näytettiin, ajankohta vain oli
hiukan vaisu. Esittelijä repeili ovaalia yksinään
kiertävälle Smartille. Koneenrakennuskilta luovutti
perinteisen todistuksensa tehtaan tarkoituksenmukaisuudesta.
Näinkin arvovaltaisen raadin myöntämä tunnustus
aiheutti luonnollisesti kevyttä hämmästystä
esittelijöissä, mutta se heille suotakoon. Olivat tottuneet
kuljettelemaan yritysvieraita myynnin kasvattamisen toivossa,
eivät uteliasta opiskelijalaumaa.
Rattoisa paluumatka kohti Hampuria saattoi loistavine juttuineen
alkaa.
Lyhyen elpymis- ja ruokailutauon
jälkeen oli aika suunnata majapaikkaamme vastapäätä
olevaan anniskeluravintolaan oman kiltamme kutsumana. Ajankohta ei
poikavoittoiselle koneteekkarilaumalle olisi juuri parempi voinut olla,
puoli baaria kun oli täynnä arviolta
17-vuotissynttäreitä viettävää
tyttöporukkaa. Tämä luonnollisesti aiheutti pitkiä
katseita ja lyhyitä spekulaatioita ns.
tsäänsseistä, muttei tainnut johtaa
lähempään kanssakäymiseen kenenkään
osalta ainakaan alkuillasta.
Aikansa lähikuppilassa istuttuaan lauma jakaantui eri puolille
kaupunkia (Reeperbahnia) jatkamaan hyvin alkanutta illanviettoa. Olihan
kyseessä viimeinen mahdollinen ilta käydä tutustumassa
”Reparin” tyttöjen suloihin, joten tilaisuus oli
empimättä käytettävä hyväksi.
Sitkeän yrittämisen jälkeen oma seurueemme
pääsikin sanallisen kommunikaation vaiheeseen
alkuasukastyttösten kanssa. Kävi ilmi, että karaoke on
kovin suosittua myös Saksassa. Siitä ilahtuneena vietimme
kanssaan muuan karaokepaikassa viimeiset mahdolliset tunnit
yöstä valmistautumassa seuraavaan lennokkaaseen
päivään. Majapaikkaan kävellessämme teimme
empiiristä tutkimustyötä: Reeperbahnin kyltti on
yllättävän tukevasti kiinni. Esimerkiksi täysin
satunnaisesti valittu noin 80kg:n massa ei riitä liikauttamaan
kyseistä kylttiä suuntaan tahi toiseen.
- Henkka
Torstai 8.11.2007 - Suuria koneita ja suuria tunteita, eli vierailu Airbusilla ja jäähyväiset Hampurille
Aamulla jo tutuksi tullut papukaijan
ääni herätti väsyneet kursiolaiset. Oli aika pakata
matkatavarat kasaan ja siivota paikat. Tukevan saksalaisen aamupalan
jälkeen matkasimme kohti Airbusia. Vaikka matka ei ollut kovin
pitkä, muutamat kerkesivät ottaa pienet nokoset ennen matkan
viimeistä yritysvierailua.
Airbusin esittelty oli vaikuttava, vaikka yritysesittelyyn ei saatukaan
englantia puhuvaa esittelijää ja esittelijä ei aina
innoltaan malttanut antaa tulkille puheenvuoroa. Matka kylläkin
painoi muutamia liikaa ja kevyttä pilkkimistä oli
havaittavissa. Tehdaskierrokselle porukka jaettiin kahteen
ryhmään. Tehdasalue oli suuri, joten kiersimme vain
lyhyehkön kierroksen. Tutustuimme Airbusin pienempien mallien
valmistukseen tarkemmin. Suurimman, kaksikerroksisen mallin kokoonpano
on salattua ja siksi pääsimme ainoastaan kurkistamaan
bussista hallien ikkunoiden läpi.
Vierailun jälkeen oli bussikuskin vuoro näyttää
pakkaajan taitonsa ja saada kursiolaisten matkatavarat mahtumaan
tuliaisineen bussiin. Alaosaan jätettiin vielä tilaa viime
hetken nestemäisten tuliaisten varalle. Kursiolaisilla oli
vielä muutama tunti aikaa tehdä viime hetken ostoksiaan,
käydä katsomassa Hampurin tarjoamia
nähtävyyksiä tai vain nauttia saksalaisesta ruuasta.
Iltapäivällä vedettiin haalarit päälle ja
bussin keula kääntyi kohti Rostockia. Koska seuraavana
päivänä ei ollut enää yritysvierailua, yksi
jos toinenkin tölkin avaamisen ääni kuului bussissa.
Matka kului nopeasti muutaman pasi kuikan kautta.
Murkulavippi-joukkuekin pääsi treenaamaan taitojaan.
Rostockin satamassa pysähdyttiin nautintoaineta myyvään
kauppaan. Kullakin oli tuliaisille tiukka 30 kg painoraja. Hyvin monet
hyödynsivätkin kaupan hyvin edullisia antimia aivan
painorajalle saakka ja bussikuski sai jälleen pakata, jotta kaikki
ostokset saatiin mahtumaan matkaan. Lauttaan pääsimme puolen
yön paikkeilla. Osalla teekkareista matka painoi jo niin paljon,
että punkka houkutteli. Osalle virvokkeet maistuivat ja matkasta
otettiin kaikki ilo irti.
- Mimmu
Torstai 8.11.2007 - perjantai 9.11.2007 - Mehukestit Itämerellä, eli paluumatka Suomeen
Oli yö ja tuuli vihmoi vai oliko
sittenkin aamu ja aurinkoista, vaikea sanoa, kaikki näytti
oudolta. Tölkit! Vau, olin alumiininen mies! Pikku hiljaa huomasin
istuvani linja-autossa jo melkein väsyneenä, unetti. Join
pillimehun lääkkeeksi ja tajusin että olemme menossa
kohti Rostokkia vai mikä saksalainen purkkilaituri se nyt olikaan.
Olimme pysähtymässä hetken kuluttua sataman
vieressä olevaan kauppaan, joka möi pääasiassa
alkoholijuomia turisteille. En oikein osannut
päättää mitä ostaisin joten otin muutaman
laatikon lasten samppanjaa kainaloon. Muutkin ostivat runsaasti kielen
kostuketta, hurjimmat tupakkaa. Tilkitsimme linja-auton ala-loosterin
täyteen limpparipulloja ja loput täytimme penkkien alle. Nyt
oli mehua ja limpparia ja kaikkee. Valmiina laivaan. Kurvasimme
bussilla lähelle terminaalia ja otimme tärkeimmät
varusteet mukaan (kerhopullot ja eväsleivät) ja
kävelimme sisään. Laivassa söimme eväät
ja laitoimme voipaperit roskiin. Kävimme poreammeessa kuten
menomatkallakin. Uimavalvoja kuitenkin vaati jo pyyhkeitä
siirtyessämme poreammeeseen. Ilmeisesti hän oli saanut
menomatkasta tarpeekseen, koska meillä oli unohtunut uikkarit
kotiin. Pallomerestäkin pallot olivat kadonneet. Tein
laivamatkalla myös erikoishaastatteluja mutta nauhojen
arkaluontoisuuden takia ne päätyivät kuulemma SUPOn
arkistoon. Loppumatka sujui hyvin oleillessa laivan aulassa,
erikoistapauksena mainittakoon tulevan peejiimme Pörskin
löytämät puujalat ja samalla hävinneet kerhopullon
korkki ja leipä. Lienevät unohtuneen samaan paikkaan.
Epäilimme hytin numero 145 pöytälaatikkoa, mutta asiaa
ei kuitenkaan tarkistettu. Puujalat kuitenkin hävisivät
jonnekkin tuntemattomaan paikkaan aamulla noin kello 7.13. (100 sanaa
tuli täyteen) Ja kaikki olikin vain unta. LOPPU.
- Mela^2
Rankan kuvasatoa
|